Pro Eura -mitali Meeri Tikalle ja Aimo Koskimäelle

Eurassa on vuodesta 1980 alkaen myönnetty Pro Eura mitalia tunnustukseksi yksityiselle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt aineellisen tai henkisen kulttuurin kehittämistä kunnassa tai tehnyt Euraa merkittävällä tavalla tunnetuksi.

Mitaleja on aikaisemmin myönnetty 36, viimeksi v. 2003.

Eurassa on päätetty myöntää vuonna 2006 kaksi Pro Eura mitalia. Mitalit luovutettiin itsenäisyyspäiväjuhlassa Euran koulukeskuksessa.

Mitalin saajat ja perustelut:

Liikkeenharjoittaja Meeri Tikka

Meeri Tikka on toiminut vaatekauppiaana Euran Kauttualla 35 vuoden ajan. Hän on laajentanut liikettä ja kehittänyt sen toimintaa niin, että liike Wilhel-Miina, tunnetaan laajasti Satakunnassa ja myös sen ulkopuolella. Valikoidut tuotteet ja yksilöllinen, asiantunteva palvelu ovat tehneet liikkeen poikkeuksellisen tunnetuksi.

Opettaja Aimo Koskimäki

Aimo Koskimäki on toiminut liikunnanopettajana Eurassa 33 vuoden ajan. Tänä aikana ja sen jälkeenkin hän on toiminut useissa liikuntaan liittyvissä luottamustoimissa Satakunnassa ja Eurassa.

Koskimäki on toiminut aktiivisesti Satakunnan ja Suomen kansanmusiikin hyväksi järjestötoiminnassa merkittävissä tehtävissä sekä muusikkona Euran Pelimanneissa ja Wilsonin pelimanneissa. Ansioistaan hänelle on myönnetty Satakunnan oltermannin nimi ja arvo v. 1995.





Takaisin Tulosta sivu