Toimintasuunnitelma 2010
Toimintasuunnitelma 2010 Tavoitteet: 1. Tiivistetään yhteistyötä edelleen Euran kunnan kanssa eri toimialueilla sekä vaikutetaan Euran kunnan päätöksentekoon siten, että yritysten toiminnalle on olemassa hyvät perusedellytykset. 2. Elinkeino-ohjelman päivittämisen jatkaminen ja kehittämistä yhdessä Euran kunnan 3. Hanke-ohjelman toteuttaminen yhdessä Pyhäjärviseudun Yrittäjäyhdistysten kanssa. 4. Jäsenistön koulutuksen lisääminen, varsinkin nuorten yrittäjien koulutus. 5. Lehden ilmestyminen 2 kertaa vuodessa 6. Virkistystoiminnan ja muun vapaa-ajan yhteistoiminnan lisääminen. 7. Jäsenistön kannustaminen ja palkitseminen. 8. Yhteistyön tiivistäminen Pyhäjärviseudun Yrittäjäyhdistysten kanssa yhteiset tapahtumat mm Ystävänpäivän Gaala 13.2.2010 Paneeli ja keskustelu yrityskoulutuksesta sekä 2-asteenkoulutuksen Paneeli ja keskustelu Palveluseteleistä ja mahdollisuudesta Pyhäjärviseudulla Paneeli ja keskustelu Elinkeinopoliittinen kaava Pyhäjärviseudulla alueella Kesätapahtuma Kotkaniemessä elokuussa
9. Euran Yrittäjät ry jäsenmäärän kasvattaminen. 10. Käytetään kotisivuja www.yrittajat.fi/eura tiedottamiseen sekä kertomaan yhdistyksen 11. Sähköpostitiedottamisen laajentaminen. Takaisin Tulosta sivu |














